Teemu Selänteestä kertova, Ari Mennanderin kirjoittama, sangen omaperäisesti nimetty Teemu myi viime vuonna yli 50 000 kappaletta. Se on suomalaiselle kirjalle genrestä riippumatta aivan posketon luku. Kaiken lisäksi kirja oli vielä varsin laadukas paketti, ei mikään jääkiekon ystävien rahastus. Mutta mitä muita mielenkiintoisia kirjoja suomalaisesta urheilusta on julkaistu, jos astutaan kirkkaimmista parrasvaloista vähän sivuun? Tässä vain pari valikoitua, jotka tulivat päällimmäisenä mieleen.

Tapio Neva: Tenu

Toinen vuoden 2014 lopulla julkaistu mielenkiintoinen urheilukirja oli porilaisen Satakunnan Kansan toimittaja Tapio Nevan kirjoittama Tenu. Jarmo ”Tenu” Alatensiön elämästä ja jalkapallourasta kertova elämänkerta on viihdyttävää, surullista ja elämänmakuista luettavaa. Alatensiö oli porilainen jalkapalloilija, joka oli ehdoton avainhenkilö FC Jazzin 90-luvun suuruuden vuosien kannalta. Tenu pelasi A-maajoukkueessakin 14 ottelua. Ruotsissa hän pelasi kaksi kautta pienen Borlängen kaupungin IK Bragessa, joka vielä tuolloin pelasi Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa. Bragessa Tenu pääsi pelaamaan UEFA Cupia legendaarista Inter Milania vastaan, jolle Brage hävisi niukasti 1-2 molemmat osaottelunsa. Itse kirja käy läpi nämä tapahtumat, mutta myös kentän ulkopuolisen elämän.

Bragen vuosia lukuunottamatta Jarmo Alatensiö ei edustanut muita seuroja kuin kotikaupunkinsa PPT:tä / FC Jazzia. Tenu kuoli 39-vuotiaana. Alkoholi teki tehtävänsä. Tenun kuollessa myös FC Jazz kävi kuolonkamppailua. Kirja maalaa kuvan nöyrästä persoonasta, joka oli elämässään usein umpikujassa. Teksti käy usein tunteisiin tavalla, joka ainakin minut pakotti laittamaan kirjan hetkeksi sivuun ja kaiken kaikkiaan miettimään elämää. Tapio Nevan kirjasta paistuu läpi paitsi aiheeseen perehtyneisyys, myös suuri kunnioitus Porissa miltei myyttisen sankarin asemaan kohonnutta Alatensiötä kohtaan.

Tuomas Kyrö: Urheilukirja

Tuomas Kyrön nimi on varmasti tullut tutuksi melkein jokaiselle suomalaiselle Mielensäpahoittajan ja Nelosen Hyvät ja huonot uutiset –ohjelman myötä. Kovasti en ole hänen tuotoksistaan jaksanut innostua, mutta 2011 julkaistu Urheilukirja oli poikkeus. Urheilukirja on kirjailijan omakohtaisia kokemuksiaan erilaisten urheilulajien parista niiden seuraajana. Ote on vahvan nostalgisoiva ja tunnepitoinen. Välillä tuntuu ettei Kyrö ole muuta voinut ehtiä tekemäänkään kuin seuraamaan kaikenkarvaisia lajeja showpainista speedwayhin. Urheilukirja sopii jokaiselle urheiluhulluksi itensä mieltävälle, varsinkin jos on seurannut samoja 80-luvun kisoja kuin Kyrökin. Paljon huomiota saavat myös pienemmät lajit ja niiden käytännön harrastustoiminta, ja tämä on myös ehdoton ansio.

Atik Ismail: Klubin kundit

Atik Ismail on persoona, jollaisia suomalaiseen urheiluun kaipaisi enemmänkin. Etenkin jokainen Atikin tavannut tietää miehen elävän ja hengittävän jalkapalloa täysin palkein. Atikin persoonallinen kirjoitustyyli pääsee jo vuonna 2006 julkaistussa Klubin kundeissa oikeuksiinsa, sillä omakohtaiset kokemukset koetuilta pelireissuilta ovat kirjan keskiössä. Välillä kirjailijan kynä eksyy melkoisille sivupoluille, ja taustalla kannattaakin oli perustiedot suomifutiksesta ja HJK:n historiasta hallussa luku-urakkaa siivittämään. Vaikka kirjassa ollaan välillä myös räävittömyyden rajamailla, tuntuu ettei Atik ole aivan kaikkia salaisuuksia kehdannut tässä teoksessa paljastaa – ja ehkä hyvä niin.

Tässä oli vain muutama henkilökohtainen suosikkini, mutta näihin kirjoihin tutustumalla saat hyvän kuvan suomalaisen urheilun laajasta kirjosta. Myös erilaiset urheiluseurojen historiikit, joita löytyy kiitettäviä määriä kirjastoista ja suoraan seuroilta, ovat mielenkiintoista luettavaa. Kaiken kaikkiaan Suomessa on julkaistu yli 4 000 urheiluseurojen historiikkia! Jääkiekon aseman Suomessa huomioiden luulisi sen tarjoavan enemmän laadukkaita kirjoja, mutta kovin montaa tälläistä ei mielestäni ole. Jo mainitun Tenu-kirjan kirjoittaja Tapio Neva on tosin ollut mukana kirjoittamassa varsin tasapainoista Kiven kovat -teosta, joka on varsin elävä kertomus Porin Ässien mestaruuskaudesta 2013-14.

Paikallinen.info on paras tietolähde kun haluat lukea suomalaisesta urheilusta. Täältä löydät muita aiheitamme: