Paikallinen.info – urheilua kotinurkiltasiKuva: Jonas Onsenn

Paikallinen.info on sivusto, kuten Suomi Casino, joka keskittyy nimensä mukaisesti tarjoamaan informaatiota paikallisista, Suomen isoimpiin kaupunkeihin liittyvistä urheilutapahtumista ja vedonlyönnistä. Keskiössä tulevat olemaan luonnollisesti suurimmat urheilusarjat, kuten jääkiekon SM-liiga ja jalkapallon Veikkausliiga, mutta alasarjoja ja pienempiä tapahtumia ja lajeja nostetaan näiden ohella myös tasapuolisesti esiin. Tarkoituksemme on kurkistaa myös hieman kirkkaimpien kulissien taakse, sillä onhan tämän päivän marginaali mahdollisesti huomisen mainstreamia – ylihuomisesta puhumattakaan. Huomaa, että voit tehdä oman vedonlyönti käyttämällä maksutapaa Western Union, lisätietoja täältä.

Suomalaisia urheilulajeja

Suomi liikkuu aktiivisesti. Kansainvälisellä tasolla suomalaiset ovat hyvin aktiivisia ja pitävät keskimäärin hyvin huolta terveydestään. Terveys pysyy hyvänä, koska liikunta on paras tapa pitää keho elinvoimaisena ja vastustuskykyisenä.

On myös urheilulaji, jossa suomalaiset ovat maailmankuuluja. Kyseessä on tietenkin moottoriurheilu ja etenkin autourheilu, jossa suomalaiset ovat näyttäneet kylmäpäisyytensä jo 50-luvulta lähtien monissa rata- ja ralliautoilukisoissa. Siksi myös harvasanaista ja ilmeetöntä Kimi Räikköstä kutsutaan nimellä Ice man. Suomalaiset osaavat keskittyneenä ajaa aivan uskomattoman lujaa. Onko se rämäpäisyyttä vai kylmähermoista laskelmointia? Sitä ei tiedä ennen kuin istuu itse kartin rattiin ja painaa kaasua!

Urheilua harrastetaan monin tavoin, yleisurheilussa hypätään ja juostaan ahkerasti ja suomalaiset ovat kovia kisaamaan yleisurheilussa etenkin ruotsalaisia vastaan. Talvisin harjoittelu keskittyy pilkkihaalarijuoksuun. Suomalaisista yleisurheilulajeista kuuluisampia ovat Valentin Kononen, joka voitti kävelemällä kultaa Göteborgin MM-kilpailuista vuonna 1995. Kimmo Kinnunen sai kultaa 1991 Tokiosta. Lasse Virén voitti legendaarisesta kaatumisestaan huolimatta kultaan 5 000 metrin juoksusta ja samoin 10 000 metrin juoksusta

Urheilusta myös kirjoitetaan paljon. Vuosittain joku urheilija saavuttaa tunnettuuden tason, joka oikeuttaa omaelämänkerrallisen kirjan kirjoittamisen jonkun rivitoimittajan toimesta. Siinä sitten kerrotaan, miten pienenä aloitettiin harjoittelu ja isompana kisailtiin ja välissä on anekdootteja hämäristä puukkotappeluista ja ryyppäämisestä. Toisinaan toki julkaistaan myös hyviä kirjoja, joissa keskitytään lajien analysointiin ja urheilun kehittämiseen.

Urheilu ei olisi lainkaan jännittävää, ellei katsoja voisi laittaa rahojaan peliin. Miltei kaikista urheilulajeista voi lyödä vetoa ja tämä ominaisuus tuo peleihin jännitystä ja huumaa. Uhkapelaaminen, eli urheiluvedonlyönti erilaisissa kisoissa on suomalaisille mieluisa harrastus, joka tuottaa joillekin suuria voittoja ja toiset se köyhdyttää.

Niin, mitä lätkän ja futiksen lisäksi?

Pidän jääkiekosta ja jalkapallosta aivan tasapuolisesti. Mutta varsinkin ensiksi mainittu saa mielestäni suomalaisessa urheilumediassa aivan liian paljon mediahuomiota muiden lajien kustannuksella. Siksi pyrin tällä sivustolla kirjoittamaan vähän varjoon jääneistä urheilutapahtumista ja -ilmiöistäkin. Muutamia itseäni kiehtovia lajeja, jotka ovat jääneet osittain tai kokonaan isojen mediatalojen huomion ulkopuolelle ovat jääpallo, käsipallo, maahockey ja kriketti – ihan vain esimerkkejä mainitakseni. Myönnän, etten ole esimerkiksi mikään kriketin asiantuntija, kaukana siitä. Moniko silti edes tietää, että tätä varsinkin Britannian entisissä siirtomaissa pelattavaa ja erittäin suosittua lajia pelataan meillä kylmässä Pohjolassakin? Suomessa tosiaan on kriketin lajiliitto, maajoukkue ja mestaruussarja. Myös sisäkriketin mestaruus ratkotaan erikseen.

Myös jääpallo on hyvä esimerkki hieman unohdetusta lajista. Sitä harrastettiin Suomessa jo 1800-luvun puolella, ja vielä 1970-luvulle saakka se kilpaili tasaväkisesti suosiosta jääkiekon kanssa. Saattaa tuntu nykyperspektiivistä uskomattomalta, mutta näin vain oli. Venäjällä ja Ruotsissahan laji kerää edelleen tuhatpäisiä katsojamääriä – ovatko naapurimaiden asukkaat sitten kovempia pakkaskestävyydeltään? Esimerkiksi tukholmalaisseura Hammarby IF:n ja Sandvikens AIK:n välinen Ruotsin finaali 2013 pelattiin uudella Solnan Friends Arenalle, ja katsojia oli huimat 38 474! Ei laji silti Suomessakaan kuollut ole, sillä Mikkelissä Kamppareiden finaalivoittoa Porin Narukerästä seurasi yli 3 700 katsojaa. Kyseessä oli toki kertaluontoinen finaali-innostus, olemmehan menestyshullua kansaa. Mutta perinteikästä HIFK:n jääpallojoukkuettakin seuraa niin kotona kuin vieraissakin varsin kunnoitettavan kokoinen Stadin Kingit -kannattajaryhmä. Ryhmähän on tunnettu monenlaisesta menosta ja meiningistään myös sensaatiomaisesti Veikkausliigaan nousseen jalkapallojaoston puolelta.

Oikeastaan haluan vain tuoda esiin suomalaisen lajikirjon ja urheilukulttuurin monenkirjavuuden. Jokaisessa kaupungissa yleisö löytää tiensä sellaisten lajien pariin, joita ei juuri ole televisiossa näkynyt. Tällöin voidaan usein puhua todellisesta lajikulttuurista! Hienot ja sisältörikkaat lajit, joilla on rikas historia perinteikkäine tai muutoin mielenkiintoisine seuroineen, selviävät kyllä vaikka niistä ei kirjoitettaisi samoilla sivuilla FC Barcelonan tai Stanley Cup -voittajien kanssa.

Paikallisuus, merkitseekö se enää?

Niin, mainitsin äskettäin FC Barcelonan. Se on täydellinen esimerkki kansainvälisestä urheilubrändistä. Vai onko? Vaikka tämän seuran kohdalla kyseessä on globaali ilmiö, on FCB myös vahvasti paikallinen seura. Se on osa sen viehätystä. Urheilua seuraavat tietävät, että Barçalla on ollut keskeinen rooli katalonialaisen identiteetin luomisessa ja puolustamisessa. Barça oli tärkeä väline pitää yllä kansallista tunnetta Espanjan fasistijohtaja Francon sorron vuosina, jolloin katalonian kieltä ja muita kansallisia symboleita käyttäneitä sorrettiin väkivaltaisesti.

Valitettavasti monet suomalaiset urheilun seuraajat ovat unohtaneet oman paikallisidentiteettinsä. On helpompi jäädä kotisohvalle seuraamaan Englannin Valioliigaa kuin lähteä oman kaupungin stadikalle katsomaan miten putoamiskamppailu Jaroa vastaan sujuu. Olemme unohtaneet ylpeyden omasta seurasta. Piristäviä poikkeuksiakin toki on. Moni ei osaa erottaa porilaisuutta ja jääkiekkoseura Ässiä toisistaan, ei varsinkaan raumalainen Lukon kannattaja. Valkeakoskesta useille tulee paperitehtaiden pask... anteeksi, rahan tuoksun ohella päällimmäisenä mieleen perinteikäs Haka. Mitä olisi Vimpeli ilman pesäpalloseura Vetoa tai niinkin suuri kaupunki kuin Tampere ilman Tapparan ja Ilveksen vastakkainasettelua? Tälläiset perinteiset seurat ja urheilukulttuurin juuret eivät saa jäädä unholaan!

Ymmärrettävää paikallisylpeyden katoaminen tavallaan on. Matkustamme enemmän, keskuudessamme elää ihmisiä eri kulttuureista ja monet myös muuttavat ulkomaille. Emme jää enää synnyinkaupunkiimme loppuelämäksemme, opiskelu, työt ja rakkaus vievät meidät uusiin kaupunkeihin. Iinternet on monella tapaa tuonut maailman meitä lähemmäs, niin klisheiseltä kuin se kuulostaakin. Kauppaa käydään kansallisvaltioiden rajojen yli ja kotimaiset yritykset toimivat niin Kirgisiassa kuin Uudessa-Seelannissakin. Ei siis ole ihme, etteivät passista löytyvän kaupungin joukkueen edesottamukset aina ole päällimmäisinä mielessä, varsinkin jos niiden seuraaminen on parhaimmillaankin teksti-tv:n hämärimpien alasivujen varassa. Seuraamista ei yhtään helpota se, että moni sanomalehti koostaan huolimatta painii talousvaikeuksien kanssa. Tämä on merkinnyt toimittajakunnan määrän laskua. Tämä puolestaan johtaa siihen, ettei urheilutoimittajiakaan enää riitä lähetettäväksi pienempien lajien tai seurojen otteluihin raporttia kirjoittamaan. Toisaalta tässä voi olla tilausta luovalle kansalaisjournalismille esimerkiksi blogien (tai tällaisten sivustojen) muodossa.

Junioritoiminnan merkitys

Jotta lajilla ja / tai seuralla olisi tulevaisuus, tarvitsee se katsojien ja maksavan yleisön lisäksi myös seura-aktiiveja ja nuoria harrastajia. Valitettavasti suuntaus, kuvattu yksi toimittaja, on ollut myös täällä, että iso syödä pieniä. Ison ja näkyvän lajin mahtiseuran on helpompi resurssiensa ja maineensa ansiosta näyttäytyä vanhemmille heidän jälkikasvulleen varteenotettavan ja luotettavan harrastustoiminnan tarjoajina. Pienemmissä seuroissa on luonnollisesti vähemmän seura-aktiiveja, joiden tehtävä olisi markkinoida lajiaan tulevaisuuden toivoille.

Luonteeltaan seuratoiminta on vapaa-ehtoistyötä ja varsin aikaavievää puuhaa. Yhdistystoiminta ei muutenkaan ole enää nuorempien ikäluokkien suuressa suosiossa, joten seurojen puuhamiehet ja -naiset alkavat edustaa ikähaitarin yläpäätä. Vanhemmat ikäluokat eivät taas ole välttämättä kovin markkinointihenkisiä tai tunne nuorten perheiden tarpeita. Toisaalta nykyperheidenkin voisi olla joissakin tapauksissa syytä tarkastella ajankäytön arvojaan uudelleen? Vanhemmat seura-aktiivit eivät myöskään ole usein perillä internetin ja sosiaalisen median tärkeydestä ja käyttötavoista. Monen hienon, laadukasta toimintaa muuten harjoittavan seuran nettisivuilta (jos sellaisia edes on!) ei löydy ajanmukaista tietoa, vaan viimeiset päivtetyt uutiset saattavat olla jostain vuodelta 2010. Tämä antaa heti negatiivisen ja epämääräisen kuvan satunnaiselle kävijälle, joka saattaa etsiä lapselleen urheiluharrastusta. Sosiaalista mediaakaan ei saisi unohtaa. Tässä on yksi osa-alue, jossa suomalaisilla seuroilla olisi paljon parannettavaa! Tässä lajiliittojenkin soisi olevan aktiivisia mahdollisuuksiensa mukaan esimerkiksi kouluttamalla seuraväkeä kotisivujen ylläpidossa ja sisällön luomisessa.

Junioreissa on huomisen tulevaisuus. Heistä ei kaikista tule teemuselänteitä tai jarilitmasia, ei edes jaritorkkeja tai jarkkowissejä. Mikäli urheilu-ura ei jatku kuin korkeintaan liikunnallisena harrastuksena, on junioreissa kuitenkin potentiaalia olla huomisen kannattajia, otteluiden makkaranpaistajia, lipunmyyjiä, junnuvalmentajia tai jopa sponsoreita. Siksi junioritoiminta on seuran tulevaisuudelle elinehto.