Jääpallo – aitoa urheilua

Jaapallo aitoa urheilua Jaapallo aitoa urheilua

Jääpallo, joka tunnetaan myös nimellä bandy, on perinteikäs laji jos jokin. Niin itä- kuin länsinaapurissakin se on todella suosittu laji, ja sekä Ruotsin että Venäjän pääsarjoissa pelaajat voivat harjoittaa sitä ammatikseen. Suomi on näihin maihin verrattuna jäänyt melkoiseen jääpallopaitsioon. Lajin MM-kisoja on pelattu vuodesta 1957, ja näissä Suomi on tavallisesti napannut pronssia, kahden suurmaan pelatessa finaalissa melko tasaväkisesti. Jonkinlainen jääpallon laskukausi kuitenkin tuntuisi olevan menossa, sillä kolmissa edellisissä MM-kisoissa, 2012-14, Kazakstan on onnistunut kukistamaan Suomen pronssiottelussa.

Jääpallo Suomessa

Jääpalloa on meillä pelattu vuodesta 1895, eli jo ennen jääkiekkoa. Toki laji on vuosien saatossa muuttunut noista päivistä, kuten melkein mikä tahansa muukin laji. Suomen mestaruutta on puolestaan ratkottu vuodesta 1908 lähtien – kahtena ensimmäisenä vuonna sen vei komeasti nimetty Polyteknikkojen Urheiluseura PUS, Helsingin IFK:n jäädessä hopealle. Lajin muihin alkuaikojen suuriin seuroihin kuuluivat Viipurin Bandy & Jalkalloseura (myöhemmin Viipurin Sudet), Helsingin Jalkapalloklubi (kyllä, juuri se Klubi) ja Kronohagens IF eli Kiffen. Kuten HJK:nkin osallistumisesta huomaa, pelasi moni kesällä jalkapalloa, talvella jääkiekkoa. Jos menet katsomaan jääpalloa tänäkin päivänä, huomaat monta yhtymäkohtaa jalkapalloon pikemminkin kuin jääkiekkoon. Kentän koko ja kaukaloiden puute nyt ensiksi, mutta myös pelin taktinen kulku ja monet säännöt muistuttavat futista. Toki jos tuntee meille suomalaisille eksoottista maahockeytä, ovat yhtymäkohdat tähän lajiin vielä selkeämpiä.

Bandyliigaksi on jääpallon korkeinta sarjatasoa kutsuttu vuodesta 1991 lähtien. Bandyliigan aikakaudella jäitä ovat hallinneet Oulun Luistinserura, Tornion Palloveikot sekä kestomenestyjä HIFK. Kaikkien aikojen mestaruustaulukossa 17 mestaruudella HIFK on ykkönen, takana tulevat 16 mestaruuden Oulun Luistinseura ja Warkauden Pallo -35.

Olosuhteista on pakko sanoa, että niiden kohdalla ovat Ruotsi ja Venäjä meitä valovuoden edellä. Molemmista löytyy useita jääpallolle omistettuja halleja, jotka ovat etenkin leutojen talvien lisääntyessä osoittautumassa korvaamattomiksi lajin tulevaisuuden turvaamisen kannalta. Suomessa on pitkään keskusteltu jääpallohallin rakentamisesta mm. Mikkelissä, mutta vielä toistaiseksi hankkeet ovat jääneet keskustelun tasolle.

Tiesitkö muuten, että muiden lajien urheilijoista esimerkiksi Teemut Selänne ja Tainio ovat kumpikin pelanneet junnuna myös jääpalloa?

Jääpallon tunnelma

Se syy miksi pidän jääpallosta, on sen ainutlaatuinen tunnelma. Laji ei ehkä jo pallon pienen koon takia ole kaikken TV-ystävällisin, eikä sitä Suomen televisiossa juuri näekään. Ruotsin TV:ltä näkemäni lähetykset ovat tosin olleet positiivinen yllätys, erittäin kovalla ammattitaidolla tuotettua urheiluohjelmaa. Ehdottomasti parhaimmillaan jääpallo kuitenkin on paikan päällä.

Otteluja olen todistanut Helsingissä sekä Kalliossa että Oulunkylässä, HIFK:n ja Botnian kotikentillä. Myös Porin Narukerän ja Jyväskylän JPS:n kotikentät ovat tulleet tutuiksi. Pieni tai vähän isompikin kirpsakka pakkanen, aurinkoinen sää tai talvi-illan pimeys, taukomakkaroiden vienosti sieraimeen hiipivä kutsuva tuoksu, kenties kaverin taskusta löytyvä taskumatti tarjoamassa lämmikettä... Yleensä jääpalloareenoilta löytyy vanhempaa laji-ihmistä, joiden asiantuntevat ja elämänmakuiset tarinat ovat mukavaa kuunneltavaa. Muutenkin jääpallo tuntuu keräävän puoleensa erityisen mukavaa ja joviaalia porukkaa, joka ottaa taatusti lajiin tutustuvan ensikertalaisen hyvin vastaan. Pääsarjaa pelataan tällä hetkellä Porvoossa, Porissa, Helsingissä (kahden joukkueen voimin), Jyväskylässä, Mikkelissä, Oulussa, Varkaudessa ja Lappeenrannsa. Lisäksi Suomi-sarjaa (toiseksi korkein sarjataso) pelataan myös osalla Bandyliigan paikkakunnista, mutta lisäksi myös Kemissä. Valitettavasti sellaiset isot paikkakunnat kuin Tampere ja Turku ovat jääneet pois bandykartalta, vaikka etenkin jälkimmäinen onkin ollut perinteikäs paikkakunta jääpallon kannalta. Myös naisilla on oma bandyn pääsarjansa.

Paikallinen.info on paras tietolähde kun haluat lukea suomalaisesta urheilusta. Täältä löydät muita aiheitamme: